Kinkyblokki Manse Pride -kulkueeseen 13.6.2026
Manse Pride -kulkue järjestetään lauantaina 13.6. ja meillä on siellä taas oma blokki! 😍 Osallistua saa ilmoittautumatta samanmieliset ystävät, Rsykkeen jäsenyyttä ei tarvita.
Rsyke ry:n blokki – tiivistelmä osallistujille
Blokkien järjestäytyminen Blokit järjestäytyvät lauantaina 13.6. klo 12.30 alkaen Keskustorilla (Keskustori 1, 33200 Tampere) Hämeenkadun ja Viistokadun väliselle alueelle Tampereen teatterin edustalle.
Rsyke ry:n blokin numero on 5 ja sen tunnistat yhdistyksen logolla varustetusta banderollista.
Sinuiksi ry:n työntekijät ja vapaaehtoiset ovat paikalla auttamassa ja neuvomassa blokkien muodostuksessa. Heidät tunnistaa pinkeistä liiveistä, joissa on Sinuiksi ry:n logo Noudatathan kaikissa tilanteissa järjestäjän antamia ohjeita marssin järjestäytymiseen liittyen.
Kulkue lähtee liikkeelle klo 14. Kulkueen reitti on Hämeenkatu– Rautatienkatu–Rongan alikulku–Vellamonkatu–Tammelan puistokatu–Yliopistonkatu–Sorsapuisto. Reitin pituus on noin 1,8 kilometriä.
Yhdistyksen banderolli kulkee blokin kärjessä.
Rsyke ry:n blokissa saa olla mukana kylttejä ja visuaalisia elementtejä, kunhan ne ovat linjassa yhdistyksen tarkoituksen ja arvojen kanssa.
Kaikenlaiset syrjintään ja vihapuheeseen viittaavat symbolit (ml. tekstit) esimerkiksi lipuissa ja kylteissä ovat ehdottomasti kielletty. Tuli, savu, soihdut sekä muut vaaralliset esineet ja aineet ovat myös ehdottomasti kiellettyjä. Emme myöskään hyväksy väkivaltaista tai epäasiallista käytöstä.
Blokin periaatteet
Blokki toimii Rsyke ry:n arvojen mukaisesti
Kaikkien osallistujien odotetaan sitoutuvan turvallisemman tilan periaatteisiin.
Blokki on avoin kaikille, jotka jakavat nämä arvot.
Käyttäytyminen ja vastuut
Kohtele muita kunnioittavasti ja huomioi erilaiset taustat, rajat ja kokemukset.
Häirintää, syrjintää tai epäasiallista käytöstä ei hyväksytä.
Blokin järjestäjillä on oikeus puuttua tilanteisiin ja ohjata henkilö poistumaan, jos toiminta rikkoo periaatteita.
Tarkemmat tiedot marssista: https://www.mansepride.fi/
Olemme tänä vuonna mukana Manse Prideilla myös sponsorin muodossa.
#mansepride #mansepride2026 #ilojatoivo

