Rsyke ry on vuonna 2001 Tampereella perustettu kulttuuriyhdistys, jonka tarkoitus on koota yhteen ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita muun muassa fetisismistä, sadomasokismista, sidonnasta, kuri-, alistus- ja roolileikeistä, henkilön sukupuoli- tai seksuaali-identiteetistä riippumatta.
Rsyke on voittoa tavoittelematon, ei-kaupallinen yhdistys, jonka keräämät varat käytetään yhdistyksen tapahtumien toteuttamiseen, toiminnan jatkamiseen, tiedottamiseen, sekä alan kulttuurin edistämiseen.
Rsyke on Tampereen ovi kinkykulttuuriin. Toiminnan laajempana yhteiskunnallisena ja kulttuurisena tavoitteena on tehdä tunnetuksi fetisismiä, sadomasokismia ja muita seksuaalisia marginaaleja ja näin hälventää niihin kohdistuvia myyttejä, virheellisiä luuloja, pelkoja ja tiedonpuutetta.
Yhdistys järjestää jäsenilleen, alan harrastajille ja alasta kiinnostuneille tapaamisia, juhlia, saunailtoja ja muuta toimintaa, johon osallistuu parhaimmillaan satoja ihmisiä eri puolilta Suomea ja myös ulkomailta.
Yhdistys järjestää myös seminaareja sekä kinkykulttuuria esitteleviä tapahtumia ja tätä kautta jakaa oikeaa tietoa fetissi- ja bdsm-kulttuurista ja -elämästä, korjaten virheellisiä ja usein negatiivisia käsityksiä alasta ja kulttuurista. Yhdistys tukee myös taidetta esittelemällä alan taiteilijoiden töitä ja tarjoamalla mahdollisuuksia esiintymisiin.
Yhdistyksen tapahtumista ja toiminnasta voi antaa palautetta tällä lomakkeella.